Toimenpiteen edistyminen

Toteutus alkanut


KUVAUS

Vaikka merenkulussa on tapahtunut paljon parannuksia kansainvälisen aluksista aiheutuvien päästöjen estämistä koskevan yleissopimuksen (MARPOL) ja muiden yleissopimusten ansiosta, onnettomuuksia voi edelleen sattua kuten myös tahattomia öljy- ja kemikaalikuljetusten päästöjä. Itämeren suhteellisen kylmässä vesiympäristössä öljy ja muut orgaaniset yhdisteet hajoavat hitaasti. Jopa pienemmät, toistuvat öljyvuodot vaikuttavat haitallisesti vesiympäristöön.

Maakuntahallituksen infrastruktuuriosasto osallistuu kansalliseen ja kansainväliseen työhön öljyvahinkojen syntymisen ehkäisemiseksi ja saneerauksen jatkuvaksi kehittämiseksi. Öljyntorjuntasuunnitelma on laadittu ja se päivitetään joka viides vuosi. Nykyisessä öljyntorjuntasuunnitelmassa priorisoidaan ensimmäisiä toimenpiteitä – ts. mereen päätyvien päästöjen pysäyttäminen ja rajoittaminen. Seuraavassa öljyntorjuntasuunnitelmassa huomio kohdistetaan saneeraukseen ja jätteiden käsittelyyn. Myös kemikaalionnettomuudet voivat merkitä suurempia sekä lyhyen että pitkän tähtäimen ympäristö- ja terveysriskejä. Öljyntorjunnan ohella on sen vuoksi selkeä tarve selkiyttää vastuut ja strategia merellä tapahtuvien kemikaalionnettomuuksien hoitamiseksi sekä niiden implementointi lainsäädäntöön.

Toimenpiteen tavoite:

On tärkeä tehdä ennaltaehkäisevää työtä ja laatia strategia öljyntorjuntaan ja kemikaalionnettomuuksien varalle. Maakuntahallitus varaa jatkossa resursseja öljyntorjuntakaluston hankintaan ja päivittämiseen sekä valmiuden ja lainsäädännön kehittämiseen. Vastuiden ja strategian selkiyttäminen kemikaalionnettomuuksien hoitamisessa sekä lainsäädännön jatkuva päivittäminen jatkuu.

TILANNE: jatkuu